tiistai, 6. helmikuu 2007

Heissan kaikille=)

Onpas hirmuisesti aikaa viime kirjoituksesta... Joulu ja uusivuosi vierähtivät minulla oikein hyvin. Joulu oli mielestäni hauska, koska mummolaan tulivat kaikki ja minulla riitti touhua. Uutenavuotenakaan en lainkaan pelännyt raketteja. Kaikkein isoimpia raketteja en toki päässyt näkemäänkään.

Minusta ja tuosta Samuel-nimisestä pikkukaverista on tullut hyvät kamut. Se aina salaa syöttää minulle makkaraa ja näin ollen luonnollisesti annan hänelle anteeksi jos hän päättää lukea kirjaa ja pitää minua tyynynään=) Ne kaksi vanhempaa tyttöäkin ovat hauskoja. Ne juoksuttavat minua joka paikkaan ja keksivät aina kaikkea hassua...

Minusta on kasvanut jo melko iso kaveri. Äippäkin kehuu, että olen melkein Rokin kokoinen=) Lempi leikkejäni ovat pihalla riehuminen muiden koissujen kanssa, kepin haku ja tykkään myös hirmuisesti käydä äipän kanssa toko-treeneissä=)

380110.jpg Minä ja Roki metsässä.

380111.jpg Pallo on lemppari lelujani=)

380113.jpg Luut ovat ihan parasta herkkua=)

torstai, 7. joulukuu 2006

hömppää

No heissan taas kaikille. En olekaan taas hetkeen ehtinyt kirjoitella, kun on ollut niin valtavasti kaikenlaista... Olen saanut koirakoulussa monia uusia kamuja=) Harjoittelen lähinnä vasta ihan perusjuttuja... Kuvasta näette, että äippä on ostanut minulle heijastinliivin... Aluksi en pitänyt siitä, mutta nopeastihan siihen tottui. Äippä räpsii minusta kuvia joka tilanteessa...raiostuttavaa!

Olen ehtinyt puuhailla vaikka mitä. Eräs päivä haukuin variksille niin vietävästi ja yritin saada niitä kiinni. Niillä peijakkailla oli siivet, joten en saanut niitä kiinni=) Olen oppinut myös avaamaan lipaston alimman laatikon. Erränä päivänä kun olin yksin päätin yllättää äipän ja koristella eteisen kaikilla tavaroilla, joita löysin alimmasta laatikosta. Ei ilahtunut, häpeämätön! Sitten äippä tyhjensi alimman laatikon seuraavaksi päiväksi. Silloin ajattelin, että täytyyhän siihen minusta pieni muisto jäädä ja jätin siis hampaanjälkeni siihen. Siitä lähtien lipasto onkin ollut olohuoneessa ja iskä ja äippä suunnittelevat käytävälle korkealle seinälle asennettavaa tasoa. Odottakaa vain...Kyllä minä vielä sinnekin yletyn=) 

Olen myös alkanut protestoida vastaan sitä, että minä joudun nukkumaan ja istumaan lattialla. Minäkin haluaisin istua sohvalla ja nukkua sängyssä... Tahtoni ei tunnu menevän läpi... Tällaista tänne tällä kertaa... Lisää tulossa, kun taas ehdin kirjoitella...

290220.jpg Leikin metsässä...

290221.jpg Uusi heijastinliivini=)

290222.jpg Tänne se kamera! Loppuu tuo kuvaaminen!

290224.jpg Söpöliini!!!

 

 

 

 

lauantai, 25. marraskuu 2006

Monsteri portaiden vieressä!!!

Onpas ollut taas vilkas viikko... Tässä yksi päivä oltiin äipän kanssa kävelyllä ja sillä aikaa joku oli tuonut rappujemme viereen jonkin kumman härvelin. Minun piti tietenkin sitten murista ja haukkua sille niin mahdottomasti! Haistelin sitä hieman ja totesin sen vaarattomaksi. Äippä kyllä sanoi, etteivät polkupyörät tähänkään asti ole kenenkään kimppuun käyneet, mutta pitihän se itse varmistaa=)

Olen myös alkanut protestoimaan eräitä järjestelyitä kodissamme. Esimerkiksi se on ihan typerää, että äippä menee joka ilta suihkuun ILMAN MINUA! Sitten alan kiukutella iskälle ja teen kaikkea mahdollista kiellettyä ja lirautanpa vielä matollekin pikkuisen vaikka olisin juuri ollut ulkona... Asialla ei vain tunnu olevan mitään vaikutusta, sillä äippä käy edelleen suihkussa ilman minua=)

Minusta on hirmu ihanaa kun äippä ja iskä rapsuttelevat minua vatsasta. Niinpä kerjään aina rapsutuksia ja makaan selälläni tassut taivasta kohti kun he leikkivät kanssani lattialla=) Huomenna minulla alkaa koirakoulu. Siitä saatte kuulla toiste lisää... HAUT KAIKILLE!

sunnuntai, 19. marraskuu 2006

Reissussa...

Olin koko viikonlopun maalla lomailemassa... Sain hurjasti uusia ystäviä! Labbis-koira Roki on ehdottomasti paras kaverini! Tulimme heti hyvin juttuun ja leikimme paljon. Uusia ihmis-ystäviäkin sain. He ovat äippäni siskon kolme mukavaa lasta... Kovasti äippä vain vartioi minua sen pienimmän kaverin kanssa leikkiessäni. Se ilmeisesti jphtui siitä, kun minä olisin mielelläni vähän maistellut sen pojun sormia...Ne kun tuoksuivat niin namille ruoalle koko ajan...=) Siellä talossa käydessä tutustuin myös Hellu nimiseen koira-mummoon. Hän oli hieman kärttyinen jos lähestyin turhan vauhdikkaasti, mutta opin parin ärähdyksen jälkeen tekemään tuttavuutta hänen kanssaan vähän hillitymmin...=) Reissussa en oikein malttanut nukkua, kun oli niin paljon kaikkea kivaa. Matkalla kotiin siis vain nukuin, nukuin ja nukuin... Ai niin. Tällä matkalla olin myös ensimmäistä kertaa yksin auton takapenkillä. Äippä kehui minua jälleen , kun matkat menivät mennen tullen oikein hyvin...<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

267225.jpg

Tässä uudet ihmis-ystäväni...=)

267226.jpg

Minä ja Hellu.

267227.jpg

Meillä Rokin kanssa vauhti päällä=)

perjantai, 17. marraskuu 2006

Yksin kotona 1

Olin tänään yksin kotona pari tuntia ja posteljooni pudotti postilaatikostamme kaikenlaista törkyä... Oli mainoksi ja muuta, mutta törkeintä oli että joku oli lähettänyt äipälle laskun. Sellaista en sitten siedä alkuunkaan, joten söin puolet laskusta! Äippä tuntui ilahtuneen=) Huomenna lähdemma reissuun ja näen niitä uusia ihmisiä ja Roki-koiran=) Siitä myöhemmin lisää...